Juttelin viikonloppuna puolison kanssa. Lasten syntymän jälkeen tuntuu, kuin arvomme olisivat menneet ihan eri suuntiin. Itse olen entisestäni pehmennyt ja pidän arvokkaina aikaa yhdessä, aikaa itsekseni, rauhallista tekemistä ja olemista. Puolison arvot ovat menneet enemmän rahallisen menestyksen suuntaan, mukavuus on sitä, että auto on entistä parempi (tilavampi, luotettavampi), vene on huolettomampi ja tilavampi, on mahdollisuus ostaa mitä haluaa (no, minusta nytkin on varaa ihan kaikkeen, rajoittavampaa on asunnon koko ja säilytystilat).

Jotenkin olen antanut sen tulla väliimme, että haluamme hieman eri asioita. En ole edes viitsinyt puhua omista toiveistani, kun koen, että ne ovat kuitenkin kakkossijalla. Vanhempani olivat todella kriittisiä ja jo aika nuorena sulkeuduin kuoreeni, enkä oikein edes uskaltanut haluta mitään, kun en sitä kuitenkaan saa. Alkuvuodet puolison kanssa vielä uskalsin haaveilla, mutta näköjään vajosin taas samaan vanhaan. Siitä on nyt aika päästää irti! Ja kun puhun asiasta tarpeeksi, saan kyllä puolisonkin innostumaan matkasta, jonka olen halunnut tehdä jo vuosia.

Sitä paitsi puhumalla haaveista tulee toteutettavampia ja selkeämpiä. Yhteisempiä.